Elemusrokki

Tää on nyt pientä toisintoa eilisestä postauksesta mutta suomeks. Jos haluu harrastaa kielihuoltoa niin voi lukasta molemmilla kielillä. Mieletöntä.

Anyway, eilen – eikun, eikun – lauantaina käytyiin Pyhäsalmella Elmusrockissa soittamassa. Lähettiin hyvissä ajoin ja päästiin aika yllättävänki nopeesti perille vaikka etukäteen katottiin, että ajetaan melkein Ouluun asti uudelleen parin viikon sisään. Sinne kun mentiin, ajettiin tosta muutaman sadan metrin päästä ohi vaikkei sitä ees sillon vielä tajuttu.

Keli oli aurinkoinen ja lämmin ku lähettiin. Juhokin ois saanu ihan älyttömän hienoja #Clouds ja #Sky -kuvia mutta se hillitsi ittensä jostain meille muille tietämättömistä syistä. Ehkä se säästeli iLuurin tallennustilaa Viddyä varten…

Siinä jossain vaiheessa rupes kuitenkin vähän uhkaavasti näyttämään siltä, että saattais sataa. Mutta onneks kuitenkin perillä oli ihan ok keli. Vaikka ei ihan niin lämmin ollu ku lähtiessä. Jesseä tais paleltaa about koko ajan. Oltiin sitte ulkona, autossa tai ABC:lla. Ihme homma ku se on kuitenki pohjoosesta. Ehkä Helsinki on pehmittäny sen sietokyvyn jo.

Ajoissa siis oltiin ja ehittiin hengailee siinä ennen keikkaa. Käyttiin tsekkaileen mestat ja syömässä paikallisessa kelloravintolassa, jossa oli varmaan viistoista miljoonaa erilaista kelloa, joita kaiken maailman turistit kilkutteli onnessaan. Ja sillonkin, kun kukaan ei niitä soitellu, pamahti ulkona soimaan se kaikista isoin kello. Mutta safka oli kait ihan jees.

Siitä sit tekemään sound checkiä ja odottelemaan keikan alkua. Bäkkärillä oli paperia ja tusseja luultavasti settilistojen tekoa varten, mutta mehän ei sellasia tarvita. Ainakaan tusseilla tehtyjä. Juho ja Otto päätti ruvetaa piirtää toisiaan ja tuli kyllä ihan älyttömän hienoo jälkee. Kattokaa vaikka.

Juho piirs Oton.

Ja Otto Juhon.

Toi alempi on aika osuva kuvaus siitä, miltä Juho näyttää ku se yrittää nukkua auton takapenkillä.

Teki ne siellä kaikkee muutakin tyhmää niinku esim yritti syödä paahtoleipää yhellä haukulla. Tai Otto yritti ja Juho kuvas.

No mutta päästiin me lavalleki asti. Ja oli kyllä hauskaa vetää! Oli enemmän jengiäki ku Oulun keikalla. Joku sano, että aikasempana vuonna ollu enemmän porukkaa mutta eipä siinä mitään. Hyvä, että ne tuli, jotka tuli. Ja oli siistiä, kun jokunen oli tainnu käydä kuuntelemassa meitä etukäteenki ja nappas levyn mukaan keikan jälkeen.

Siinä sit keikan jälkeen tutkailtiin Nimettömän keikka ja ihasteltiin niiden hienoja kitarakaappeja, jonka jälkeen pitiki melkei lähtee takasin kotiin, että ehittäisiin aamuks takas.

Napattiin paluumatkalla hieno kuvaki. Ei uskois, että kello taitaa olla jotain puolen yön paremmalla puolella.

Loppumatkasta oli jo aika väsyny meno mutta ehittiin aamuyöstä kotiin. Ens vuonna uudestaan!

4 thoughts on “Elemusrokki

  1. Niitä kelloja siellä kelloravintolassa on about 1700. Vähän oli yläkanttiin teiän veikkaus.

  2. Ai hemmetti… Meinas matikkapäätä heikottaa siinä kaiken kilkutuksen keskellä niin ei pysyny enää laskut kasassa :p

  3. Ja miten niin ruoka oli “ihan jees”? Siel on helkkarin hyvät pitsat.

  4. Joo ei siinä pitsassa mitään valittamista 🙂

Leave a Reply