RE: Playlist: Hardcore 101

Juho

Juho

Tom, Otto and Jesse made a playlist of their favorite Hardcore songs for me a couple days ago. Now that I have listened to the songs they listed, I know what I want from a perfect hardcore song:

1. Basically all it needs is a simple Finnish type of upper secondary school riff, which basically means a riff that every guitarist starts to play when they first grab a guitar. A great example of this is the riff on Peace And Quiet by Death Before Dishonor just before the second chorus.

2. In addition to a simple riff like that there should be an even simpler part, which includes only one long chord. These can be heard in the verses of Seat Belt by International Superheroes Of Hardcore.

international-superheroes-of-hardcore-isch

3. Sometimes long chords are not just enough, so you need a palm muted downstroke riff of only the lowest note on the guitar. When you play a riff like that on its own it feels quite stupid, but when included in a song it feels like you just can’t do it better. Somehow that “riff” has so much energy and hate in it. You can hear an example of a downstroke riff like that on This Is The End by Victims.

4. There is still one ingredient missing, and it’s a great chorus. The best choruses on the playlist are the ones with simple repeating vocals that catch your attention right away. My favorites are definitely Miles Away by Your Demise and Seat Belt by International Superheroes Of Hardcore.

Your Demise

4+. There’s still one more thing I want to mention. I saw a Finnish Hardcore band called M.O.R.A. live last week. They have two female vocalists who do these great dialogue type of vocals in their songs. Basically when the other one stops shouting the other one starts right after, which leaves no breathing pauses for the listener. When done well it feels just like a continuous burst of punches to the face!

What’s your perfect Hardcore song like?

 

Briefly in Finnish:

Kuuntelin viikonlopun Tompan, Oton ja Jessen tekemää harkkolistaa. Jos ei muuta niin sen myötä vähintään selkeytyi millaisena itse haluan oman harkkoni:

1. Tärkeimpänä biisiin tarvitaan rehellinen yläasteriffi, jollasia jokainen kitaristi soittaa alimmalla kielellä, kun saa kitaran ekaa kertaa käteensä. Hyvänä esimerkkinä Death Before Dishonorin Peace And Quietissa oleva toisen kertsin jälkeinen riffi.

2. Yksinkertaisen riffin lisäksi täytyy olla myös vielä yksinkertaisempi riffi, eli yhden tai useamman tahdin kestävä sointu.  International Superheroes Of Hardcoren Seat Beltin säkeistö käyttää tätä hyödykseen mallikaasti.

3. Joskus pelkkä pitkä sointu ei riitä, vaan tarvitaan dempattu daunarointiriffi. Sitä on melkein mahdoton kuvailla, miten paljon vihaa niinkin simppeliin riffiin voi saada sisälle, etenkin jos tempo on valittu oikein. Daunarointia löytyy esimerkiksi Victimsin This Is The Endistä.

4. Yllämainittujen lisäksi biisissä täytyy olla myös hyvä kertsi. Parhaita on luonnollisesti ne, joissa on joku hokema, joka jää sillä sekunnilla päähän. Mieleenpainuvia kertsejä ovat Your Demisen Miles Awayssa ja International Superheroes Of Hardcoren Seat Beltissä.

4+. Yksi asia täytyy vielä mainita. Kävin viime viikolla M.O.R.A.:n keikan Henry’s Pubissa. Bändissä on kaksi naislaulajaa, ja heidän toiminnasta jäi mieleen erityisesti se, kuinka toisen lopettaessa huutonsa toinen jatkaa samantien perään omaansa. Koska huutojen yhteenlaskettu pituus on reippaasti pidempi kuin mitä yksi ihminen voisi hengähtämättä vetää, tuntuu tämä kuulijalle lähinnä jatkuvalta turpaanvedolta.

Leave a Reply